Vajaa kolme viikkoa hiljaiseloa blogin puolella, ja saman mittainen tauko syömisten ja kaiken muunkin suhteen. Nämä kolme viikkoa olen viettänyt suurimmaksi osaksi kännissä, kyllä, lopetin tipattoman päivän kuluttua viimeisimmästä postauksesta.
Syy mun romahtamiseen on ero, joka tuli aika yhtäkkiä. En jaksa jaaritella sydänsuruista sen enempää, koska olen päässyt vihan ja katkeruuden vaiheeseen, vaikka toki suru on edelleen mukana. Oon vaan niin vihainen itselleni, miten mä taas annoin itseni luulla, että joku voisi musta välittää, miten mä saatoin antaa tämän tapahtua jälleen kerran. Nyt on niin tyhmä olo, että ei ole tosikaan.
Kävin vaa'alla kolme päivää sitten, eikä paino onneksi ollut palannut aivan niin korkealle kuin se oli tammikuun alussa, vain pari kiloa olen kuronnut takaisin. Tällä hetkellä ei vain ole niinkään ajankohtaiselta tuntuvaa ajatella syömisiä niin tarkkaan, kunhan saisin jotenkin edes normi rutiineista kiinni. Nukkumisesta ei tule mitään, lintsaan koulusta enemmän kuin käyn siellä, pilaan viimeisetkin kaverisuhteeni.
Varmaan seurausta juomisesta, mutta itsetuhoiset ajatukset ovat palanneet rytinällä. En ole sortunut viiltelemään, vaikka terä on monta kertaa painoutunut ihoa vasten valmiina paluuna menneeseen. Monena aamuna herätessäni olen asunnollani vain miettinyt, kuinka kauan kestäisi, että joku tulisi kämpilleni ja löytäisi minut sieltä kuolleena, ja kuka se olisi. Kuvittelen erinäisten ihmisten reaktioita kuullessaan uutisen poistumisestani, kuka olisi iloinen, kuka ei niin iloinen.
Lopetin kaljan juomisen tunti sitten, koska aamulla pitää olla ajokunnossa enkä aio mennä enää nukkumaan. Yksi aamutunti, sitten on onneksi vapaata iltaan saakka.
