elämä kusee, yllätys?

On jotenkin tosi surullista, kun mulla tulee yleensä mieleen kirjoittaa blogiin vain kun menee huonosti. Toisaalta se on tosi huojentavaa, on aina jokin paikka minne purkaa. Syksyn preli lähenee, samoin kirjoitukset. Minulla oli pitkästä aikaa lauantaina paniikkikohtaus, tosi paha sellainen. Pienimuotoisia lyhytkestoisia paniikkikohtauksia on välillä ollut, mutta en ole antanut niiden lannistaa. Nyt kuitenkin oli ihan toinen juttu. Kävin kotona pe-la yön ja lauantaina kahvipöydässä tuli jostain puheeksi äidin ja isän ensitapaaminen. Olen tiennyt sen päällisin puolin jo vuosia, mutta vasta nyt sain kuulla koko tarinan. En ole koskaan kuullut sellaista rakkaustarinaa, tai siis olen kuullut siirappisempiakin, mutta en kenestäkään noin läheisestä. Illalla join muutaman tyttökaverin kanssa viiniä ja kerroin heille kyseisen tarinan, ja hekin ihmettelivät miten tuollaista oikeasti voi olla ja miten vanhempieni rakkaus kukoistaa edelleen niin voimakkaana. Kun kaverini olivat lähteneet, päädyin lähellä olevaan taloon ryyppäämään kavereiden kanssa. siellä sitten jossain kohtaa tulin ajatelleeksi kirjoituksia sun muuta paskaa. Jotenkin paineet kasvoivat mitä enemmän sitä ajattelin, ja mietin vain miten vähän olen saanut luetuksi ja kuinka ne menevät suorastaan vituiksi. Johtopäätöksenä päädyin vain ajattelemaan kuinka kaksi toisiaan noin paljon rakastavaa ihmistä on saanut aikaan kaksi näin, no, surkeaa ja saavuttamatonta jälkeläistä. Toinen ei herää synttärikahveille klo 17 ja toinen vain ahdistuu omasta olemisestaan ja on kiittämättömin aikaavievin rahaavievin turhauttavin huoltanostattavin lapsi päällä maan, joka haluaa oikeasti vieläkin vain olla olematta. Tänä lukuvuonna minulla on ainoa mahdollisuus näyttää mihin pystyn, koska rehtori ei anna minun jäädä enää neljänneksi vuodeksi lukioon... En saa enää toista mahdollisuutta. Joko pääsen keväällä ylioppilaaksi tai sitten en pääse ollenkaan. SE JOS JOKIN AHDISTAA!

Lauantain jälkeen paniikkikohtauksia on ollut useita päivittäin. olen ollut tällä viikolla yhden oppitunnin koulussa. Ei taida tulla lakkia...

"paluu arkeen"

Taas kerran viimepostauksesta on kulunut jo miltei kuukausi. Koulu alkoi ja elämä kääntyi taas jyrkänteen reunalle. Ahdistaa joka päivä, enemmän tai vieläkin enemmän. Kolmannen terapia vuoden kelan tukien saaminen on vaakalaudalla, lääkkeiden syönti unohtuu.

Eristäytyminen omaan huoneeseen ja keittiöstä kantautuvien äänien loppumista odotellen en uskalla mennä syömään. En halua että ihmiset näkevät että syön. Se saa minut tuntemaan itseni heikoksi, vaikkei kukaan edes tiedä että minulla on vielä näitä mietteitä. Olen laihtunut pari kiloa, mutta se ei vielä näy. En vain yksinkertaisesti jaksa käyttää eforttia ruoanvalmistukseen. Syödessäni leukani väsyy jo muutaman palan jälkeen.

Koulun eteen pitäisi tehdä niin paljon. Minkäs minä sille voin että olen tyhmempi kuin muut. Muutaman tunnin koulupäivän jälkeen menen vain suoraan nukkumaan, hyvinä päivinä herään aamulla tekemään murto-osan läksyistä. Jätän kaiken viimetippaan.

ensiviikon dieetti?

Löysin tänään erittäin yksinkertaisen, helpon ja lyhyen dietin mitä voisin kokeilla. Dieetti kestää viikon, urheilua päivässä väh. 1h, ja päivässä syödään kolme kertaa sama ateria;

• 2 x keitettyä kananmunaa pienellä ripauksella suolaa
• 1 x pala leipää - ei väliä mitä leipää
• 1 x tölkki zero cocista

Lisäksi saa juoda teetä halutessaan. 

Voisin kokeilla tätä diettiä ensiviikon. Pitäisi jokatapauksessa alkaa taas suunnittelemaan syömisiään kunnolla, en halua vain mennä jääkaapille ja ottaa sieltä vain jotain... Haluan itsekurini ja suunnitelmallisuuteni takaisin. Muutama vuosi sitten suunnittelin jokaikisen suupalan edellisenä päivänä, ikävöin niitä aikoja. Voin laskea kalorit jo edellisenä päivänä valmiiksi, ettei tarvitse käyttää siihen aikaa kokoajan kun syön jotain.

kuin teennäisyyden perikuva

Toissapäiväinen paasto meni hyvin, en syönyt mitään loppupäivänä. Muuten ilta olikin sitten ihan kauhea, kävin tapaamassa henkilöä josta kerroin edellisessä postauksessa, ja se oli ehkä tylsin iltani ikinä. Sikäli tyypissä ei ollut mitään vikaa, mutta jokainen hetki tuntui kiusalliselta oltiin sitten hiljaa tai äänessä. Toivon ettei hän huomannut kuinka monta kertaa pyöräytin silmiäni tai hengähdin jostain hänen sanomastaan. Yllätyin kun hän kysyi tapaamista ensiviikolle, minä en olisi ehdottanut sen illan perusteella muuta kuin että jos vain poistetaan toisemme snäpistä. En tiedä, tämä voi tosiaan kuulostaa siltä että olen kauhea diiva ja ilkeä, mutta ei kaikkien kanssa vaan natsaa. Ehkä meidän kahden elämät ovat vain niin erilaisia että puheenaiheet loppuvat tunnissa. Lisäksi hän tuntui vähättelevän jotain minulle tärkeitä asioita, ja puhui esimerkiksi "sateenkaarikansasta" juurikin sormin tehdyin lainausmerkein ja hieman alentavasti, vaikka eihän avarakatseisuutta voi kaikilta odottaakkaan? Jotenkin hänen tyylistään - sormukset, kaulakoru, mustaa kynsilakkaa ym. - olisi jotenkin voinut olettaa että hän olisi hieman kunnioittavampi erilaisuutta kohtaan. Ja kun hänen snäppejään katsoo, hän puhuu asioista ihan eritavalla kuin kasvotusten. Snäpistä välittyy kuva juurikin ihmisestä joka ymmärtää erilaisuutta ja haluaa tukea kaikkia olemaan omia itsejään, mutta sitten kun hänen KANSSAAN joku keskustelee asiasta, kanta onkin erittäin lattea. Luuleeko hän senkin jälkeen kun kerroin käyneeni kaksilla prideilla tänä kesänä minun vastustavan seksuaalivähemmistöjä vai missä on ongelma? Tulipa taas jauhettua hieman blogin aiheen vierestä, mutta voi että kun ärsyttää joittenkin ihmisten käytös...

paaston tylsyyden tappaminen

Tullessani töistä ja mahan huutaessa hirmuvallan lailla päätin ennen ulko-ovea, että jos en kerran voi olla ahmimatta iltaisin, en sitten syö yhtään mitään. Eli lukuunottamatta noita 12kcal mehukeitosta ja kahta mustaa kahvikupillista tästä tuli paastopäivä. Tämä on ensimmäinen paastopäivä pitkään aikaan ja nyt pitää kestää syömättä vielä noin kuusi tuntia, koska pitää yhden jälkeen vielä hakemaan hiprakkaisia vanhempia. En odota mitään niin paljon kuin ettei tarvitse asua kotona... Viikon ja muutaman päivän päästä edessä muutto takaisin opiskelupaikkakunnalle. VITTU VIHDOIN

Nyt en vain tiedä miten käyttäisin iltani, koska urheilu ei tietenkään tule kysymykseen... Piti nähdä yhtä "kaveria" - ollaan siis tavattu tinderissä mutta ollaan oikeestaan vaan hyvän päivän tuttuja, ollaan nähty kerran ja tiedän siitää oikeestaan vaan kaiken sen mitä se on tässä vuoden sisään tunkenut mystoryynsa - mutta en tiedä tuleeko siitä mitään/haluanko edes mennä. Se tapaaminen omalla tavallaan ahdistaa, koska en tiedä haluaisiko kyseinen henkilö jotain enemmän, ollaan kuitenkin tavattu tinderissä. Tunneasioihin en ole tältäerää ehtinyt avautua tänne, mutta siitä olen varma etten todellakaan tässä tilanteessa ole valmis mihinkään. Toisekseen tämä herra ei sillä silmällä ihan säväytä luonteeltaan, toisekseen kaukosuhteet on perseestä ja ajantuhlausta. 

Voisin käyttää iltani nettikauppoja selaillen - ostamatta mitään - ja laihoja malleja katsellen, thinspona sekin toimii kun haluaa laihtua niin että voisi ostaa tietyt vaatteet jotka tässä kropassa näyttäisi vain liianpieneen jätessäkkiin puetulta norpalta. Röökiä palaa enemmän kuin normaalisti, joka on silloinkin PALJON. 

Homenna terapia monen viikon vahingollisen tauon jälkeen, en muuten varmaan aio puhua syömisjutuista mitään, siltä osin esitän kaiken olevan hyvin. Yleensä pystyn puhumaan terapeutilleni täysin rehellisesti ja avoimesti, mutta syömisjutut eivät ole sellainen asia josta haluan puhua ongelmana. 

tavoitteita kehiin

Katsoin pitkästä aikaa oman BMIn ja hyi helvetti että meinasi tulla sokeroimattomat mehukeitot ulos. 23,91!!!!! Nyt tämä konkretisoitui kertaheitolla, siis hyi helvetti. Olen alle kolmen kilon päässä lievää ylipainoa, miten ihmeessä näin kävi. No vittu ahmimalla, mitä luulit. Nyt on aika pistää uudet painotavoitteet ja tehdä asialle oikeasti jotain. Ihan oikeasti, hyi yäk ällöö.

Okei, uusi lopullinen painotavoitteeni on nyt 43kg, koska silloin painoindeksini olisi tasan 16,00. Siihen minulla on matkaa 21,3kg. Tästä lähtien kirjoitan aamupainoni, ja painon muutoksen edellisestä aamusta post-it lapulle ja kiinnitän sen vaatekaapin sisempään oveen, jotta näen kokoajan kuinka paino muuttuu. Pelkkä vihkoon kirjoittelu ei enää riitä. Haluan kovat säännöt jotta saan pidettyä itsekurini kohdillaan.

Kirjasin nyt päivitetyt tavoitteeni blogin sivupalkkiin. Koska olen ahne paska, päätin että kyhään muutamaan välitavoitteeseen jotkin palkinnot, mitä saan hankkia tai tehdä kun tavoite on saavutettu. Nyt siis 60kg alkaen viiden kilon välein saan jonkin palkinnon, mitä olen halunnut jo pitkään, esim juuri uusi tatuointi tai rustokoru.

hyvää sekä huonoa

Perjantain tapaaminen työnantajan kanssa meni hyvin, en ollut tehnyt mitään huonosti, hän jopa kehui minua, tiedä sitten oliko siihen oikeasti mitään syytä vai yrittikö hän vain motivoida minua. Ennen töihinlähtöä söin omenan ja mehukeittoa.

Viikonloppu meni päin helvettiä. Lauantaina kävin kävelyllä, halusin askelmittariin 10 000 askelta, jotka tulevat helposti arkipäivinä töissä ollessa, mutta viikonloppuisin pitäisi oikeasti lähteä liikkeelle. Sain askeltavoitteen täyteen, mutta ahmin lauantain aikana monesti, ja joka kerta oksensin... Paitsi kun söin ristikkoperunoita, päätin olla oksentamatta, tiesin että jos en jätä jotain ruokaa sisääni, nälän tunne valtaa minut kerta toisensa jälkeen.

Sunnuntai menikin vielä enemmän perseelteen, rikoin herkkulakon. Ensin söin kaurakeksejä, ne kylläkin oksensin, mutta sitten minun piti hakea kaupasta lisää tupakkaa ja kuinka ollakaan päädyin ostamaan karkkia, limsaa ja poppareita. Heti kun tulin kaupasta, vetäisin karkkipussin sisuksiini, odotin että vanhemmat menivät nukkumaan ja söin poppareita. Ja mikä vielä ällöttävämpää, minulla on sellainen tapa, että kun syön poppareita, sulatan voita ja lisään sen niiden joukkoon. Alussa se maistuu niin hyvälle, mutta kun voi hieman jäähtyy ja jähmettyy, se ei edes maistu hyvälle. En todellakaan tiedä miksi teen niin. Enkä edes oksentanut niitä ulos.

Maanantai menikin sitten vähän paremmin, syömisten kannalta. Söin vasta illalla töistä tullessani muutaman patonginpalan ilman voita, ja curry -annoksen johon lisätään vain kiehuvaa vettä. Ja mikä parempaa, en edes jaksanut syödä sitä loppuun.

Muuten maanantai oli ihan kauhea päivä. Lähdin puolenpäivän maissa keskustaan, ja jouduin laittamaan päälleni hameen, koska kaikki shortsini olivat pyykissä tai muuten vain teillä tietämättömillä sekaisessa huoneessani. SE OLI KAMALA VIRHE. Läskit reiteni hankasivat koko aurinkoisen ajan kun kävin Rohkean kanssa pihakirppiksillä, en onneksi löytänyt mitään. Käytiin muutamassa vaatekaupassa, ja kokeillessani bikiinien yläosaa, joka olisi ollut minulle vielä vuosi sitten iso, sain valtavan ahdistuskohtauksen kun näin läskieni pursuavan siitä. Lisäksi rintani olivat siihen ihan liian isot, ja ne pursusivat ulos sivuilta. Kun tulin sovituskopista ja vein yläosan takaisin rekkiin, jäin katselemaan kaupan muita asiakkaita, niin siroja ja laihoja, ja minä olen tällainen. Käytiin vielä muutamassa kaupassa, mutta en pystynyt keskittymään vaatteisiin kun ahdisti niin paljon, lisäksi aina välillä joku vanha tuttu meni ohi, enkä kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin että he katsovat mikä minusta on oikein tullut, lähes meikitön hillitön läskikasa, jonka he ennen tiesivät laihtuneena ja meikattuna. Koko matkan takaisin autolleni pidättelin itkua ja koitin tasata hengitystä, koko se pari tuntia pitkästä aikaa tämän paskan kaupungin keskustassa oli niin nöyryyttävä etten varmaan vähään aikaan vaivaudu samaan, ihan turhaa tulee vain ahdistava olo.

Kaiken lisäksi menkat alkoi eilen, ja minulla sattuu olemaan erittäin kivuliaat.

huojuttaa

En tiedä mitä pitäisi tehdä, en yhtään haluaisi syödä, nyt on sen kannalta hyvä olo. Mutta heikottaa ja tärisyttää, ja tänään pitäisi nähdä työnantaja ja minua muutenkin pelottaa että olenko hoitanut työni ihan päin helvettiä. Minua ahdistaa aina kun näen hänet, enkä haluaisi kohdata häntä huojuvana läskikasana. Lähden nyt jokatapauksessa kauppaan, joten ehkä ostan vain jotain helppoa ja suhteellisen kaloritonta ruokaa jonka voin vetäistä ennen töitä. tämän aamun paino oli 63,3kg eli minua vain turvotti eilen, onneksi... Mutta nyt pitää vain jatkaa, en saa huokaista helpotuksesta, olen kuitenkin ihan vitun läski.

WTF mitä mä oikein touhuan

Ja taas ojasta allikkoon, kuten voi kliseisesti ilmaista. Yli viisi kuukautta sitten kirjoitin postauksen, jossa kerroin että olin päättänyt "oikeasti" aloittaa laihduttamisen uudelleen, no... en aloittanut. Tänään heräsin siihen todellisuuteen että painan nyt 66,0kg ja meinasin oksentaa vaikka en ollut syönyt vielä mitään. Jos tämä meno jatkuu, näen itseni kymmenen vuoden päästä sairaalasängyllä saattamassa oikeaa jalkaani kuolioon rasvan aiheuttaman veritulpan myötä. NYT RIITTÄÄ!!!

Nyt kun masennuskin on pilkistämässä päätään yli puolen vuoden hyvän jakson jälkeen, niin mikä olisikaan parempi tapa kompensoida sitä kuin alkaa taas laihduttamaan. Aloitin tänään herkkulakon uudestaan, ja nyt pitäydyn siinä.

Katsoin itseäni peiliin, ja näin jälleen Peter Griffiniä muistuttavan hahmon kuvajaisen, se jos jokin saa oksennuksen kurkkuun. Nyt olen kaikenlisäksi paljon isompi kuin ennen blogini alkuaikoja.

Ensin aikomuksenani oli aloittaa uusi blogi, mutta toisaalta pidän tästä blogista, ja lisäksi nytpä tekin näette kuinka pohjalle olen vajonnut. Minua oikein hävettää kirjoittaa tänne, kun en ole kirjoittanut niin pitkään aikaan, ja viimeisten kahden vuoden aikana jokainen postaus on käsitellyt anteeksipyyntöäni kirjoittamattomuuteni johdosta.

Koulun alkuun on vajaa kuukausi ja sitä ennen pitäisi saada ainakin muutama kilo pois, parempi elämänlaatu ja kunnon päivärytmi. Syksyllä odottavat kahdet kirjoitukset enkä ole lukenut läheskään niin paljon kuin oli tarkoitus. Nyt vitun ämmä ota itteäs niskasta kiinni!

päivän thinspo

I'm back bitches!

Moi kaikki. Nyt on aika jatkaa laihdutustani, tai oikeastaan aloittaa alusta, koska olen nyt painavempi kuin koskaan aikaisemmin. Kirjoitan nyt vain lyhyen katkelman ilmoittaakseni että aion nyt ihan oikeasti jatkaa blogiani ja syömisvammailuja. Kirjauduin pitkästä aikaa tälle tilille ja yritän tänäyönä nyt uudistaa blogin ulkoasun ja poistaa osan postauksista, joista en pidä tai jos niissä on jotain mitä en oikeasti haluaisi muistella. Kertokaa onko siellä ruudun toisella puolella enää ketään?