viinipaasto

Kolmen vuorokauden paasto on kohta takana, ja pitkästä aikaa oon onnistunut näinkin "pitkässä" paastossa. Aloitin siis paaston 19.4 klo 19. Jätän kuitenkin tällä kertaa siihen kolmeen vuorokauteen, sillä jos jatkaisin pidemmälle, päätyisin varmasti ahmimaan ja oksentamaan. Nyt täytyy hieman suunnitella, mitä saan syödä, ettei se riistäydy käsistä. Viiniä ja kaljaa olen tämän paaston aikana litkinyt aika paljon joka päivä, mutta koska se helpottaa omalla tavallaan mun ahdistusta ja saa rentoutumaan, en koe sitä ongelmaksi, lisäksi alkoholi vie myös nälkää pois. Ryyppäämiseksi asti se ei ole äitynyt, mutta pieni hiprakka on kyllä ollut läsnä tänäänkin jo puolesta päivästä lähtien. 

En edes muista milloin olisin viimeksi harrastanut liikuntaa, mutta voisin lähteä illalla ihan vain kävelylenkille. Minua harmittaa etten voi enää juurikaan juosta, sillä juokseminen oli minulle ennen niin rentouttavaa ja nautin siitä ihan toden teolla. Nilkassa on jotain häikkää, mutta en ole saanut aikaiseksi mennä tutkituttamaan sitä, sillä se ei ole koko ajan niin kipeä, mutta aina kun yritän juosta, jokin rusahtaa ja pariin otteeseen on jopa mennyt jalat alta kun sattuu niin perkeleesti. Jotenkin se, etten voi juosta, saa muun liikunnankin vähäiseksi. Minulla on niin ikävä juoksemista, että kaikki muu liikunta saa vain kyyneleet silmiin. Voisin kävellä vähintään lähimpään kauppaan hakemaan tupakkaa, mutta mielitekojen mahdollisuus kasvaa siinä entisestään.

Minun pitäisi lähettää muutama virallisempi sähköpostiviesti, joihin minun pitäisi kysyä äidiltäni apua, koska olen niin huono virallisten asioiden hoitamisessa, että ahdistun niistä ihan suunnattomasti enkä saisi niitä millään yksin hoidettua. Tein terapeuttini kanssa torstaina jo suunnitelman viesteistä ja niiden sisällöstä, mutta jäisin vain liikaa miettimään ilmaisumuotoja, ettei siitä tulisi yksin mitään. Hävettää ajatella, että kakskymppinen ämmä ei saa paria viestiä kirjoitettua itse. 

Edellisessä postauksessa mainitsin kirjoittavani todella avoimen postauksen, ja olenkin työstänyt sitä viimeiset kaksi päivää, eikä se ole vieläkään valmis, joten sitä vielä odotellaan.

tiikeri ei pääse raidoistaan

Mua hävettää se fakta, että tää on jo mun kolmas "sori olin pois puoli vuotta" postaus. En ole avannut bloggeria elokuun lopun jälkeen, koska en ole ollut varma haluanko muistaa kaikkia niitä tunteita, jotka olen blogia kirjoittaessa tuntenut. Toinen syy on se että olen yrittänyt päästä irti syömisvammailuista, tuloksetta.

Ihannetilannehan olisi, että osaisin syödä tarvittavan määrän terveellistä ruokaa, liikkua terveellisesti ja katsoa peiliin haluamatta oksentaa tai napata saksia pöydältä ja nipsaista epämiellyttävät osat itsestäni. Silloin tällöin mielessäni on käynyt, että voisin olla hyvä näin, sillä en näe ja tunne itseäni IHAN niin ällöttäväksi kuin kolme vuotta sitten. Se on vain toiveajattelua, ja hetken päästä katsoessani itseäni toisesta kulmasta tai eri asennossa, näen taas pelkkää ihraa ihran perään. Ei siitä mihinkään pääse, että en vain ole tyytyväinen itseeni näin.

Viimeisen kahden kuukauden aikana olen oksennellut melkein päivittäin, joskus ahmimisen takia, joskus ihan vain kokeakseni oksentamisen jälkeisen ihanan tunteen. Se tunne on niin hyvä, että hymyilen joka kerta katsoessani itseäni vessan peilistä kasvot kylmästä vedestä märkänä, silmät punaisena kyyneleistä. Onhan se sairasta nauttia oksentamisesta, mutta toisin kuin viiltely, oksentamisen jälkeen ei tule vahvaa pahaa oloa, vain ihana keveys ja tyhjyyden tunne.

Tällä kertaa en halua ottaa mitään paineita, kirjoitan kun siltä tuntuu. Mulla on nyt menossa jälleen yksi synkkä kausi elämässäni, ja olen aika hukassa. Haluan vain kirjoittaa ajatuksiani ylös, jotta saisin jotain selvyyttä omaan pääkoppaani, joka on jälleen ihan riekaleina. Olen nyt toista päivää paastolla, ja pitkästä pitkästä aikaa osaan nauttia teekupposesta.

Tämä oli vain pieni avaus siitä, missä mennään. Minulla on yksi aika suuri asia, jota haluan käydä hieman läpi ihan yleisestikin. Se ei varsinaisesti liity tämän blogin pääasialliseen aiheeseen, mutta on iso osa elämääni. Aloitan heti julkaistuani tämän postauksen kirjoittamaan toista postausta, joka tulee olemaan ihan helvetin pitkä ja avoimesti kerrottu, ja jos minut tuntevat ihmiset lukisivat sen, minut voisi jopa mahdollisesti tunnistaa, mutta ei minua suoraan sanottuna vittuakaan kiinnosta.