tiikeri ei pääse raidoistaan

Mua hävettää se fakta, että tää on jo mun kolmas "sori olin pois puoli vuotta" postaus. En ole avannut bloggeria elokuun lopun jälkeen, koska en ole ollut varma haluanko muistaa kaikkia niitä tunteita, jotka olen blogia kirjoittaessa tuntenut. Toinen syy on se että olen yrittänyt päästä irti syömisvammailuista, tuloksetta.

Ihannetilannehan olisi, että osaisin syödä tarvittavan määrän terveellistä ruokaa, liikkua terveellisesti ja katsoa peiliin haluamatta oksentaa tai napata saksia pöydältä ja nipsaista epämiellyttävät osat itsestäni. Silloin tällöin mielessäni on käynyt, että voisin olla hyvä näin, sillä en näe ja tunne itseäni IHAN niin ällöttäväksi kuin kolme vuotta sitten. Se on vain toiveajattelua, ja hetken päästä katsoessani itseäni toisesta kulmasta tai eri asennossa, näen taas pelkkää ihraa ihran perään. Ei siitä mihinkään pääse, että en vain ole tyytyväinen itseeni näin.

Viimeisen kahden kuukauden aikana olen oksennellut melkein päivittäin, joskus ahmimisen takia, joskus ihan vain kokeakseni oksentamisen jälkeisen ihanan tunteen. Se tunne on niin hyvä, että hymyilen joka kerta katsoessani itseäni vessan peilistä kasvot kylmästä vedestä märkänä, silmät punaisena kyyneleistä. Onhan se sairasta nauttia oksentamisesta, mutta toisin kuin viiltely, oksentamisen jälkeen ei tule vahvaa pahaa oloa, vain ihana keveys ja tyhjyyden tunne.

Tällä kertaa en halua ottaa mitään paineita, kirjoitan kun siltä tuntuu. Mulla on nyt menossa jälleen yksi synkkä kausi elämässäni, ja olen aika hukassa. Haluan vain kirjoittaa ajatuksiani ylös, jotta saisin jotain selvyyttä omaan pääkoppaani, joka on jälleen ihan riekaleina. Olen nyt toista päivää paastolla, ja pitkästä pitkästä aikaa osaan nauttia teekupposesta.

Tämä oli vain pieni avaus siitä, missä mennään. Minulla on yksi aika suuri asia, jota haluan käydä hieman läpi ihan yleisestikin. Se ei varsinaisesti liity tämän blogin pääasialliseen aiheeseen, mutta on iso osa elämääni. Aloitan heti julkaistuani tämän postauksen kirjoittamaan toista postausta, joka tulee olemaan ihan helvetin pitkä ja avoimesti kerrottu, ja jos minut tuntevat ihmiset lukisivat sen, minut voisi jopa mahdollisesti tunnistaa, mutta ei minua suoraan sanottuna vittuakaan kiinnosta.