torstai 26. heinäkuuta 2018

paaston tylsyyden tappaminen

Tullessani töistä ja mahan huutaessa hirmuvallan lailla päätin ennen ulko-ovea, että jos en kerran voi olla ahmimatta iltaisin, en sitten syö yhtään mitään. Eli lukuunottamatta noita 12kcal mehukeitosta ja kahta mustaa kahvikupillista tästä tuli paastopäivä. Tämä on ensimmäinen paastopäivä pitkään aikaan ja nyt pitää kestää syömättä vielä noin kuusi tuntia, koska pitää yhden jälkeen vielä hakemaan hiprakkaisia vanhempia. En odota mitään niin paljon kuin ettei tarvitse asua kotona... Viikon ja muutaman päivän päästä edessä muutto takaisin opiskelupaikkakunnalle. VITTU VIHDOIN

Nyt en vain tiedä miten käyttäisin iltani, koska urheilu ei tietenkään tule kysymykseen... Piti nähdä yhtä "kaveria" - ollaan siis tavattu tinderissä mutta ollaan oikeestaan vaan hyvän päivän tuttuja, ollaan nähty kerran ja tiedän siitää oikeestaan vaan kaiken sen mitä se on tässä vuoden sisään tunkenut mystoryynsa - mutta en tiedä tuleeko siitä mitään/haluanko edes mennä. Se tapaaminen omalla tavallaan ahdistaa, koska en tiedä haluaisiko kyseinen henkilö jotain enemmän, ollaan kuitenkin tavattu tinderissä. Tunneasioihin en ole tältäerää ehtinyt avautua tänne, mutta siitä olen varma etten todellakaan tässä tilanteessa ole valmis mihinkään. Toisekseen tämä herra ei sillä silmällä ihan säväytä luonteeltaan, toisekseen kaukosuhteet on perseestä ja ajantuhlausta. 

Voisin käyttää iltani nettikauppoja selaillen - ostamatta mitään - ja laihoja malleja katsellen, thinspona sekin toimii kun haluaa laihtua niin että voisi ostaa tietyt vaatteet jotka tässä kropassa näyttäisi vain liianpieneen jätessäkkiin puetulta norpalta. Röökiä palaa enemmän kuin normaalisti, joka on silloinkin PALJON. 

Homenna terapia monen viikon vahingollisen tauon jälkeen, en muuten varmaan aio puhua syömisjutuista mitään, siltä osin esitän kaiken olevan hyvin. Yleensä pystyn puhumaan terapeutilleni täysin rehellisesti ja avoimesti, mutta syömisjutut eivät ole sellainen asia josta haluan puhua ongelmana. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti