Melkein kahteen viikkoon en ole edes kirjautunut bloggeriin. Mun elämä on ihan hakoteillä, missään ei tunnu olevan järkeä. Tänään aamutoimia tehdessäni -syödessäni leivän ja jogurttia ja käydessäni toimittamassa ne parempaan osoitteeseen, eli sormet kurkkuun- mietin miten tää on tullut tavaksi. Juostessani rohkealta kotiin oksentamaan "kivan" ruokasession jälkeen mietin, miksi? No siksi, ettet sinä merinorsu osaa pitää päätöstäsi lopettaa syöminen, olet vain niin saatanan heikko.
En ole treenannut kohta viikkoon, tänään tosin aion mennä lenkille ja kun sen täällä julistan, en kehtaa luistaa. Ruokailut on mennyt vaihtelevasti, joku päivä en ole syönyt muruakaan, toisena päivänä tuntuu että olen syönyt viikon ruoat yhdessä päivässä. Paino nousee, ei tosin niin paljon kun pelkäsin, 52,3kg ihan liikaa silti, tosta pitäis saada 15kg pois ennen kuin olisin ylpeä. Enkä varmaan olisi silloinkaan.
Hain uuteen kouluun, lukiossani ei ole mitään vikaa, tykkään siitä valtavasti. Tuntuu vaan niin nöyryyttävältä palata sinne syksyllä, kun kaikki samaan aikaan aloittaneet menevät jo toiselle luokalle. Ja niin, olen nyt siis virallisesti loppukevään sairaslomalla, kiitos viikko sitten käydyn hoitoneuvottelun. Olen niin pettynyt että voisin tappaa itseni.
Ja siitä päästäänkin sitten toiseen aiheeseen, joka ei ole minulle nimettömänäkään helppoa kerrottavaa. noin viikko sitten yritin itsemurhaa, en koe että minulla on edes oikeus kutsua sitä oikealla nimellä, sekin meni pieleen. En aio kertoa mitä tein, mutta tämä nyt sattuu olemaan fakta ja haluan sen näin lyhykäisyydessään enempiä selittelyjä ilmoittaa. Vaikka pelkäänkin tulvani huomiohuoraksi haukutuksi tulemista ja suurin osa liekö edes uskoo sitä todeksi.
Tässä nyt oli jonkinlainen tiivistelmänpoikanen poissaoloni ajalta, paljon muutakin on tapahtunut mutta kerron jos tulee aihetta niistä puhua. Kiitos kun olette olemassa ♥
Tiedätkö kuinka itsekäs olet kun edes ajattelet itsemurhaa! Koskaan asiat eivät ole niin huonosti etteikö niitä voisi korjata, muista se.
VastaaPoistaTiedän sen erittäin hyvin. Tiedän, että itsemurha on yksi itsekkäimmistä teoista mitä ihminen voi tehdä. Osaan vaan jotenkin niin taitavasti kääntää asiat niin päin, että kuka ihme minusta nyt välittäisi ja että kaikilla läheisilläni olisi paljon helpompaa ilman minua - miten kliseiseltä se kuulostaakaan.
Poista↑ entä mahdatko sinä anonyymi tietää siitä olosta mitään kun tuntuu ettei muuta helpotusta/ulospääsyä ole? Vaikka tietää, että se satuttaa muita. Ja vaikka järjellä ajatellen tietäisikin, että tulevaisuudessa saattaisi olla jotain muutakin - ei sitä silloin silti näe taikka ymmärrä. Eikä sitä silti usko, vaan tahtoo vaan helpotuksen.
VastaaPoistaVälillä kannattaisi pohtia mitä sammakoita suustaan päästelee. Ellille voimia, paljon.
Kiitos paljon ♥ Juuri se helpotuksen tunne on se pahin, mikä siinä viehättää. Jos sen saman vain saisi ilman että ketään muuta sattuu :/
Poista..mutta samalla toki tahdon lisätä, että se tulevaisuus siellä kuitenkin on. Valoisampi, helpompi hengittää, sujuvampi. Ei se helppoa ole, ja välillä putoaa pari porrasta (tai kerrosta) alemmas, mutta tie on aina vaan ylöspäin.
PoistaJa sinä ansaitset sen valoisamman elämän. Kaikki ansaitsevat. Koita jaksaa taistella ♥ Ja pyydä (sekä vastaanota) apua jos/kun omat voimavarat ehtyvät. Tsemppiä!