maanantai 22. huhtikuuta 2019

viinipaasto

Kolmen vuorokauden paasto on kohta takana, ja pitkästä aikaa oon onnistunut näinkin "pitkässä" paastossa. Aloitin siis paaston 19.4 klo 19. Jätän kuitenkin tällä kertaa siihen kolmeen vuorokauteen, sillä jos jatkaisin pidemmälle, päätyisin varmasti ahmimaan ja oksentamaan. Nyt täytyy hieman suunnitella, mitä saan syödä, ettei se riistäydy käsistä. Viiniä ja kaljaa olen tämän paaston aikana litkinyt aika paljon joka päivä, mutta koska se helpottaa omalla tavallaan mun ahdistusta ja saa rentoutumaan, en koe sitä ongelmaksi, lisäksi alkoholi vie myös nälkää pois. Ryyppäämiseksi asti se ei ole äitynyt, mutta pieni hiprakka on kyllä ollut läsnä tänäänkin jo puolesta päivästä lähtien. 

En edes muista milloin olisin viimeksi harrastanut liikuntaa, mutta voisin lähteä illalla ihan vain kävelylenkille. Minua harmittaa etten voi enää juurikaan juosta, sillä juokseminen oli minulle ennen niin rentouttavaa ja nautin siitä ihan toden teolla. Nilkassa on jotain häikkää, mutta en ole saanut aikaiseksi mennä tutkituttamaan sitä, sillä se ei ole koko ajan niin kipeä, mutta aina kun yritän juosta, jokin rusahtaa ja pariin otteeseen on jopa mennyt jalat alta kun sattuu niin perkeleesti. Jotenkin se, etten voi juosta, saa muun liikunnankin vähäiseksi. Minulla on niin ikävä juoksemista, että kaikki muu liikunta saa vain kyyneleet silmiin. Voisin kävellä vähintään lähimpään kauppaan hakemaan tupakkaa, mutta mielitekojen mahdollisuus kasvaa siinä entisestään.

Minun pitäisi lähettää muutama virallisempi sähköpostiviesti, joihin minun pitäisi kysyä äidiltäni apua, koska olen niin huono virallisten asioiden hoitamisessa, että ahdistun niistä ihan suunnattomasti enkä saisi niitä millään yksin hoidettua. Tein terapeuttini kanssa torstaina jo suunnitelman viesteistä ja niiden sisällöstä, mutta jäisin vain liikaa miettimään ilmaisumuotoja, ettei siitä tulisi yksin mitään. Hävettää ajatella, että kakskymppinen ämmä ei saa paria viestiä kirjoitettua itse. 

Edellisessä postauksessa mainitsin kirjoittavani todella avoimen postauksen, ja olenkin työstänyt sitä viimeiset kaksi päivää, eikä se ole vieläkään valmis, joten sitä vielä odotellaan.

4 kommenttia:

  1. Hei. Rento, että kirjoittelet edelleen. Tunnistin todellakin viime tekstistäsi kohdan, jossa viittasit siihen ,että ei tule kirjoitettua, kuin silloin kun menee huonosti. Itellä ihan sama juttu. On kumminkin aika siistii, että saa purettua näitä juttui edes jonnekin ja löytyy ihmisiä, jotka on samanhenkisiä ja ymmärtää. Se on aika siistiä.

    VastaaPoista
  2. Mä uin kunnon nostalgia-aallossa tällä hetkellä kun löysin sun blogin näinkin pitkän ajan jälkeen. Seurasin kirjoitteluasi joskus 2015-2016 hyvinkin aktiivisestti. Halusin vaan sanoa sulle, että täällä mä olen jatkossakin.

    VastaaPoista
  3. Oon nyt vähän ajan sisällä lukenu sun tekstejä paljonkin. Kiitos, oot antanu tosi paljon motivaatiota omaan laihutukseen.

    VastaaPoista
  4. Täällä yks lukija odottelee sun kuulumisia, toivottavasti vielä joskus kirjoitat :)

    VastaaPoista