Eilen söin siis kilon kiiviä (470kcal). Olin jälleen unohtanut olevani, no jos en allerginen niin sanotaanko herkkä. Kitalakea vihloi siis rutkasti ja kieltä kirveli, mutta mä selvisin siitä. Kuorin, paloittelin ja pakastin kolme kahden kiivin annosta, se auttoi oireisiin jonkun verran.
Pyöräilin eilen 10km, kävin lukemassa puistossa, ostamassa vichyä kaupasta ja lähdin kotiin. Poltin matkassa 341kcal. Ei edes thnyt mieli ostaa mitään mässyä!
Matkalla kotiin keksin itselleni tavoitteen kesäksi. Mä haluan oppia seisomaan käsilläni ja tekemään kärrynpyörän. En tosiaan tiedä miksi mutta se vain jotenkin juolahti ajatuksiin. Mun kädet on suhteessa jalkoihin tosi heikossa kunnossa, johtuen oikean käden murtumasta muutama vuosi sitten. Harjoittelemista riittää, mutta niin myös aikaakin ;D mulla ei ole kesälle juuri mitään suunnitelmia joten tämän taidon haluan opetella.
Tänään piti olla tuore ananas -päivä. Paloittelin sen eilen valmiiksi ja huomasin että se taitaa olla vielä kaukana kypsästä, sinne meni sekin. Pidän siis tänään taas tomaattiväivän ja katson ananaksen tilan huomenna. Suunnittelin syöväni puolitoista kiloa tomaatteja = 300kcal. Käyn varmaan taas pyörällä jossain. Tänään pitäisi myös siivota, lupasin imuroida, ja eilen aloitettu terassin siivous on vielä lopetettava järjestelemällä tavarat sakaisin paikoilleen. Luullakseni tänään on vielä joksenkin lämmintä, yritän olla mahdollisimman paljon ulkona, kun viikonlopuksi on luvattu kylmää, melkein yhdeksää astetta.
Vaaka näytti tänään -200g eiliseltä, 51,7kg en tosiaan tiedä miksi se putoaa nyt noin nopeasti mutta en todellakaan valita. Tämä mono on kyllä ylittänyt odotukseni tyystin ja aion jatkaa tällä niin kauan kuin pystyn. Mun menkat oli yli viikon myöhässä, mutta tulivat viimein. Nyt ne ei ole enää niin runsaat kuin mulla aina on, johtuu ehkä syömisistä, en tiedä. Parempi kun loppuisivat kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti