Miks mä en ryhtynyt tähän mono -juttuun aikasemmin? Täähän on ihan nerokasta, paino oli aamulla tippunut eilisestä 53,5kg:sta 52,2kg:n eli -1,3kg. Vaikka tuntui hirveältä ajatella että kahdessa tölkissä ananasta olisi 400kcal, niin olihan siinä yli puoli kiloa tavaraa syötäväksi. Punnitsin ja pesin tomaatit aamulla valmiiksi, 940g jonka voi pyöristää 900grammaan jos laskee pois kannikat jotka jätän syömättä. Saan syödä melkein kilon tomaattia ja siinä on alle 200kcal, ihan uskomatonta, mutta totta. yhden tomaatin saa syödä aina tasatunnein yhdestätoista kuuteen saakka, silloin saa kaksi. Kun syö niin lyhyin väliajoin, ei tule pitkiä nälkäisiä taukoja jolloin päätyisi napostelemaan ylimääräisiä kaloreita.
Ajattelin repästä itteäni niskasta kiinni ja pyöräillä saleen ostamaan huomisen monoon jotain. En ole vielä päättänyt mitä. Jos oletetaan lähikaupasta löytyvän vesimelonia tai tuoretta ananasta, niin siinä olisi ainakin vähän kaloreita. Muutkin hedelmät houkuttelis, esim kiivit tai päärynät, kiivissä on vajaa 50kcal/100g ja päärynässä vajaa 40kcal/100g joten ei pahoja nekään, vaikka söisi isonkin annoksen. Banaani houkuttelisi myös, mutta siinä on muihin mainitsemiini verraten kauhea määrä kaloreita ja hiilareita joten sen saat unohtaa kokonaan.
Mä nään tänään Kiharaa pitkästä aikaa. Käyn katsomassa niiden uutta koiraa illalla. Tulin siihen tulokseen toissapäivänä että meidän välitauko on tullut päätökseen, eiköhän nyt voi jo olla kavereita taas kun olen vähän jäähdytellyt.
Kahdenkymmenen minuutin kuluttua on aika syödä taas, sen jälkeen minulla on tunti aikaa käydä kaupassa, einköhän mä ehdi. Saleen on 3km+3km=6km ja kun aurinko porottaa, tulee takuulla hiki vaikka millä vaatteilla. Seitsemän jälkeen aion tehdä ainakin 100 vatsaa, 50 kyykkyä ja 200 x hyppyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti