Outoa, tänään ei ole ollut montaakaan tilannetta että olisi tehnyt mieli ahmia, ei oikeastaan ollenkaan. Aamulla söin pienimmän tertusta löytämäni banaanin paloiteltuna. Myöhemmin söin kaksi riisikakkua ja muutaman "lusikallisen" (dippasin vain lusikkaa jogurtissa, joten ei ollut edes paljoa) soija-jogurttia. Söin ensimmäistä kertaa vegaanista jogurttia, se oli tosi hyvää. Lisäksi olen juonut n. puoli pullollista (250ml) aloe vera vettä ja pureskellut purkkaa kahteen otteeseen.
Liikkunutkin olen aika mukavasti. Aamulla 100 vatsaa ja yhteensä 10km pyöräily kaverille ja takaisin. Leikkasin nurmikkoa n. 1 ½ tuntia ja tein samalla 120 askelkyykkyä. Pakko vielä mainita että meidän ruohonleikkuri on tosi painava joten sen työntäminen kuluttaa myös käsiä ;-) .
Paino oli aamulla 52,5kg eli eilisestä yli kilo, mutta se on pelkkiä nesteitä etc. Oon kuitenkin ihan tyytyväinen tähän päivään, toivottavasti huominen menee yhtä hyvin!
Mä oon lukenut tätä sun blogia jo aika pitkään, vaikka en oo aikasemmin tullut kommentoimaan. Nyt kuitenkin selailin näitä sun uusimpia postauksiasi ja tulin todella surulliseksi sun puolesta :'(
VastaaPoistaVaikka mä en tunnekaan sua, niin ollaan varmaan molemmat sitä mieltä, ettei tällanen elämä oo oikeasti hyväksi kellekään. Mä toivon sulle kaikkea hyvää ja totisesti toivon, ettet jatkaisi tollasella tiellä, enkä tarkoita tätä millään pahalla •́︿•̀ Mä tiedän kyllä, ettei tästä oo apua ja mulla on pointti ihan hukassa, mutta toivottavasti sua lohduttaisi edes vähän se kun mä sanon, ettet oo ainoa, joka painiskelee tällasten asioiden kanssa ♡
Mä koitan itse opetella itselleni sallivamman asenteen.
Sä oot oikeessa, ei se hyväksi oo. Oikeastaan jos totta puhutaan, mua lohduttaisi enemmän se ettei kenenkään muun tarvitsisi painiskella tällästen asioiden kanssa. Mutta siis tottakai se sinänsä lohduttaa koska edellinen lause on aika mahdoton toteuttaa :'( Ei sulla pointti näy olevan ollenkaan hukassa, kyllä mäkin toivoisin että joku takois sen munkin päähän, mutta mun tilanne nyt on mitä on. Kiitos kuitenkin, ja mä toivon sulla myös kaikkea hyvää, niin ton sallivamman asenteen kuin ihan yleisestikin ottaen. ♥
Poista