perjantai 17. kesäkuuta 2016

Viimeiset pari päivää on ollut sateista ja harmaata. Onneksi netflixiin tuli tänään OITNB -4. tuotantokausi ja olenkin tuijottanut ruutua taukoamatta, enkä aio nukkua ennen kuin koko tuottari on katsottu. Syömiset on mennyt tosi hyvin, eilen 340kcal sisältäen lähinnä mehukeittoa, soijajogurttia ja vesimelonia. Tänään kaloreita kertyi 302 myöskin vesimelonista, jogurtista ja mehukeitosta. Sarjaa katsoessani olen tehnyt 200 vatsaa, mutta muuten en ole liikkunut :(

Nyt alko kauhea akeanhimo jostain syystä. Tulin ajatelleeksi että tällaisilla kalorimäärillä olen pikapuolin säästöliekillä, ja mulla ei ole varsinaisesti nälkäkään, joten miksi en ottaisi vähän jäätelöä tai paria turkinpippuria? Mä en halua, mutta pelottaa että sorrun. Joka päivä mä vaan odotan että kello on 22 että voin vihdoin ottaa ketipinorin ja hengähtää, kun en ole koko päivänä sortunut ylimääräiseen. Illat on pahimpia, koska annan itseni syödä viimeisen kerran  kello 18, jonka jälkeinen napostelu ja kaikki muu sikailu on ankarasti kielletty. Ennen, ahmimiseni tapahtui tosi usein juuri näinä tunteina, ja siksi ne pelottaa.

'Sähän et kuules ala suunnittelemaan ahmimista, jonka jälkeen voisit oksentaa, et rupea siihen enää. Sä et vittu vie sorru, sä pysyt nyt lujana! Ruoanhimo koettelee sua ennenkuin jättää sut rauhaan, pahin on vielä tulossa. Vain, ja vain sen jälkeen nälkä jättää sut rauhaan. Kuuntele mua, mä tiedän, näin se menee. Sen jälkeen sä oot vapaa ruoasta ja voit tehdä ihan mitä haluat. Voit viimein muuttua toukasta perhoseksi.'


STAY STRONG!  DON'T BINGE!
KEEP GOING! YOU'LL SEE RESULTS!
IT ALL ADDS UP! EVERY  DECISION COUNTS!
NO UNHEALTHY FOOD! IT'S NOT WORTH IT!
NEVER GIVE IN! YOU'RE BETTER THAN HAT!
YOU CAN MAKE IT! YOU'RE BEAUTIFUL!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti