Kaikki on hyvin, elämä hymyilee.
Mutta sitten iskee yhtäkkinen masennusaalto,
ja vie kaiken hyvän mennesään.
Katse kohtaa terän,
ohuen ja kiiltävän.
Käsi kurottaa terää kohti,
mielessä myllää jokaisen entisen arven tarina.
Käsi epäröi,
mutta tarttuu ahnaasti terän kiiltävään pintaan.
Viilto,
veri virtaa hitaana ja sakeana ulos.
Veri lumoaa katsojansa,
joka haluaa nähdä lisää.
Toinen viilto, kolmas,
laskeminen unohtuu.
Itsehillintä on poissa.
Kun jalka on veren tahrima,
järki iskee jäisenä jyskytyksenä.
Se vain tuntuu niin hyvältä,
niin pahalta että se tuntuu hyvältä.
Saa taas tuntea kivun kautta olevansa elossa,
Viiltely on ainakin minulle miltei jokapäiväistä. Se on kuin huumetta. Kokeilun halu, päätös siitä ettei jää koukkuun, yhtäkkiä ei voikaan enää lopettaa. Siitä saakin sitten kärsiä koko loppu elämänsä. En enää ikinä voi kulkea shortseissa kesällä. En voi enää käydä uimassa. En käyttää iki-ihania hameita vaikka ne saavatkin jalat näyttämään kahdelta lenkkimakkaralta. En voi enään ikinä olla kumppanin kanssa rentoutunut, aina täytyy miettiä jos tästä tulee kommenttia. ARVET ON IKUISIA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti