Parin viime päivän syömiset ei ole mennyt ihan nappiin. Toissapäivänä meni aluksi tosi hyvin, enkä varmaan yksin olisi sortunutkaan, mutta Rohkean kanssa tuli syötyä jäätelöä ja pari mokkapalaa. En suunnitellut oksentavani, vaan polttavani kalorit myöhemmin, mutta aloin ihan oikeasti voimaan pahoin ja oksensin ensimmäistä kertaa jonkun ollessa talossa. Eilen taas lähdettiin Rohkean kanssa kaupungille, ja Rohkea sai 'loistoidean', eli menimme raxiin syömään. Eli syö niin paljon kuin haluat, ja mieti sitten olisiko kannattanut. Yritin syödä mahdollisimman nopeasti että pääsisin oksentamaan ja että oksennus tulisi nopeasti, päädyin ahmimaan jäätelöä jotta oksentaminen helpottuisi. Myös ensimmäistä kertaa oksensin julkisessa vessassa, onneksi siellä oli kova meteli.
Huolimatta 'ahmimisesta' paino on jatkanut laskuaan, joka päivä olen askeleen lähempänä tavoitettani. Tänään vaaka näytti 50,6kg, eilisestä 200g. Ei se paljon ole, mutta jos joka päivä olisi yhtä hyvin, ei menisi kauaa tavoitepainoon. Painon lasku varmasti hidastuu nälän kasvaessa ja painon laskiessa, mutta nyt mä en aio luovuttaa niinkuin olen aina tehnyt! Nyt musta tulee laiha ja vahva!
Hyvähyvä! Älä ny sorru syömään herkkuja!!!;)
VastaaPoistaKiitos! yritän viimeiseen asti ♥ ;)
PoistaLaiha ja vahva? Jos haluaa lihasmassaa, pitää syödä. Toi ei oo millään aikuisen ihmisen normaalipaino, itseltäni kysytään välillä syömisistäni ja kärsinkö anoreksiasta (en tosiaan, syön hirmuisia määriä), ja painan 64kg. Älä keskity niihin kaloreihin, syö monipuolisesti ja terveellisesti, tolla menolla et tule elämään pitkää elämää
VastaaPoista