Rajan yli, niinkö luulit?

Silmät aukaistessani olin toiveikas mitä tämä päivä toisi tullessaan, ajattelin tämän olevan hyvä päivä. Kaikki oli täydellistä; ei ketään kotona kyylämässä syömisiä, vain minä "lukemassa kokeisiin". Se tosiaan kuulosti paremmalta kuin todelta. Juuri aloitettuani treenin isoveljeni paukkaa huoneeseeni ja kertoo ensimmäistä kertaa olevansa huolissaan minusta ja terveydestäni... Tuijotin suu auki suoraan veljeeni niin äimistyneen näköisenä että hän katsoi ilmeisesti parhaaksi lähteä pois ennen kuin räjähdän.

Siinä ei sinänsä ole mitään kummallista, paitsi minulle ja MINUN veljelleni. Me oltiin todella läheisiä pieninä, mutta sitten tapahtui jotain... Ei, oikeasti ei tapahtunut yhtään mitään, me ei enää vaan oltu tekemisissä. Kuin kaverit jotka kaikkosivat ala-asteelta siirtymisessä, menetin samalla veljenikin. Silloin elämäni oli pilalla, kaikki muuttui. Vajosin yhä vain alemmas ja alemmas masennukseen, ja sitä myötä halusin hallita kaikkea. Halusin hallita kroppaani ja ajatuksiani. Minusta tuli ihmishirviö joka olen edelleen tänäkin päivänä.

Jokatapauksessa nyt otsikon alle tarkoitettuun tekstiin. Luulin viimein päässeeni sen perkeleen ahmimisrajan yli. Joka meinaa siis sitä etten alkaisi enää ahmimaan holtittomasti. Se oli harhaluulo!! Veljeni lähdettyä huoneestani purskahdin äänettömään rään täytteiseen itkuun. Sitten iski viha, viha sitä kohtaan etten muka pystyisi syömään vaikka haluaisin. Vaikka asia onkin niin että voisin syödä jos haluaisin, en vain enää halua... Yleensä. Syöksyin keittiöön. Halusin odistaa että pystyisin syömään kaloripommin. En kuitenkaan löytänyt mitään sopivaa, joten päätin alkaa leipomaan. Selailtuani reseptejä tovin pääti tehdä suklaa muffineita. Seurasin ohjetta tarkasti kuten aina. Taikinan ollessa valmis maistoin, se oli niin helvetin hyvää. Katsoin uunissa olevia möykkyjä ensin lumoutuneena, sitten melkein näin niiden huutavan kaloreita. Ne alkoivat ällöttää, silti ottaessani ne uunista päätin maistaa. Ehkä vain yksi pala... Toinen pala, kolmas. KOKO MUFFINSSI!!! Yritin pidätellä, ei onnistu, juoksen vessaan. Oksennus tulee onneksi helposti, kun syömisestö on alle kymmenen minuuttia.