Eilinen oli aika turha päivä, jos sitä nyt voi edes päiväksi kutsua. Otin unilääkkeen heti edellisen postauksen jälkeen, siinä uskossa, että heräisin aamulla tekemään matikkaa ennen koulua. Nukuin kuitenkin herätyksen ohi. Heräsin kyllä joskus seitsemän aikaan hetkeksi, mutta unilääkkeen vaikutuksesta johtuen oloni oli niin huono, että nukahdin uudestaan noin tunnin kuluttua, ja nukuin puoleen päivään saakka. Ehdin aamulla katsoa aamupainoni, 65,5kg, sekä syödä vihersmoothien.
Puolen päivän jälkeen herättyäni olin lähes toimintakyvytön noin kello neljään asti. Katsoin siis vain sarjoja nelisen tuntia silmät puoliummessa. Onneksi olo hellitti sen verran, että kykenin lähtemään töihin, ja käymään sen jälkeen kaupassa. Pienen mokan tein, oli niin nälkä että ostin tomaatti-mozzarella pasteijoita. Päätin syödä niistä puolet, mutta poltin ensimmäisen satsin sitten ihan mustiksi. Paistoin sitten loput viisi pasteijaa, ja söin ne kerralla... Niistä tuli yli 700kcal, mutta en edes ehtinyt eilen ahdistua siitä, sillä nukahdin melkein heti niiden syömisen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti