vanhoja paheita.

Löysin pitkästä aikaa lemppari leffani, "Starving in Suburbia". Muistan kun en ollut vielä edes tietoinen proana ilmiöstä, ja tuo elokuva tuli silloin vastaan Netflixissä, se oli mun pelastus. Sittemmin olen vuosien varrella joutunut kaivelemaan sitä ympäriinsä, kun sen aika Netflixissä päättyi, ja YouTubessa videolla ladattu elokuva pysyi aina vain joitakin kuukausia, ennen kuin ylläpito sen sieltä poisti. Siitä on kauan kun olen kyseisen elokuvan viimeksi nähnyt, ja yhtä hyvä se vieläkin oli. Suurimman osan katseluajasta piti edelleen puristaa paidan hihaa nyrkin sisään ja puskea kyyneliä silmistä. Ei tokikaan siksi että elokuvan tarkoitusperä toteutuisi, vaan lähinnä onnesta sekä kateudesta.

Tiedän että elokuva on kai tehty "valistamaan" sekä pelottelemaan syömishäiriön vaaroista, mutta siinä tapauksessa elokuva on kontekstissaan huonosti tehty. Ainakin omalla kohdallani tuo on yksi proana-vaikute, eikä mikään varoitus. Missään kohtaa ei ällötä tai kauhistuta. Ainoastaan yksi kohtaus on vastemielinen, tai oma reaktioni ei tosin liity itse kohtaukseen millään tavalla, vaan jälleen siihen miten elokuva on päätetty toteuttaa... Kohtaus jossa Butterfly Ana usuttaa Hannahin ottamaan omasta kehostaan kuvia, jotta tälle tulisi niin vastemielinen olo itsestään. Kuvien ototn ajaksi nimittäin vaihtuu näyttelijä, joka on hieman kookkaampi kuin Hannahin näyttelijä Laura Slade Wiggins. Tiedän toki että siinä on kai tarkoitus symbolisoida oman kehonkuvan vääristymää, mutta silloin se olisi mielestäni pitänyt vetää yhtä överiksi kuin Hannahin katsoessa itseään tanssilattian peilistä. Itselläni meni ainakin muutama kerta että edes huomasin että näyttelijä vaihtui kesken kohtauksen, koska siinä ei siis kasvoja näytetä.