vanhat arvet.

Päätin tehdä pitkästä aikaa oikeaa ruokaa, ihan itse. Soijasuikale keitto on muutaman minuutin päästä valmista. Tein aamulla vihersmoothieta, se oli yllättävän hyvää, eikä kaloreitakaan ollut kuin vajaat 100kcal! Vaa'attomuus ahdistaa enemmän kuin muistin, onneksi lähden puolen tunnin päästä kohti terapiaa, jonka jälkeen minulla on aikaa käydä ostamassa vaaka. Täytyy keksiä ajanvietettä, sillä joudun tappamaan aikaa terapiakaupungissa muutaman tunnin. Menen sieltä suoraa töihin, jonne voi mennä kuuden jälkeen. Työpaikkani on puolivälissä matkasta terapiakaupunkiin, enkä halua ajella turhaa edestakaisin.

Aamulla heikotti jonkun verran, käsi tärisi niin, ettei rööki meinannut pysyä kädessä. Pahin heikotus on jo mennyt ohi, ja loppu menee luultavasti keiton myötä. Keitto on jo lautasella, mutta on vielä liian kuumaa syötäväksi. Toivon todella että keitto on hyvää, sillä se oli aika yksinkertainen tehdä. Tästä voisi ehkä jopa tulla vakioruoka, sillä kaikki aineet soijasuikaleita, pakastemaissia ja kaurakermaa lukuunottamatta ovat tuoreita.

Istuin suihkun lattialla, ja katsoin itku kurkussa valkeita arpisia jalkojani. Mieleen tulivat äidin sanat muutaman päivän takaa. "Voi miten paha olo sulla mahtoikaan olla." En ole enää vuosiin piilotellut arpiani, varsinkaan kotona. Ne ovat osa minua ja menneisyyttäni. Ne muistuttavat vaikeimmista ajoista, ja näyttävät kuinka paljon olen päässyt eteenpäin. Muutama syvin arpi on vieläkin punaisena, saa nähdä josko koskaan haalistuvat. Ainoastaan kaikista syvin arpi harmittaa, se on niin lähellä polvea. Vielä pari vuottasitten halusin arvet pois kirurgisella operaatiolla, nyt olen löytänyt tavan melkein jopa rakastaa niitä. Ne ovat kuin projekti, jonka sain päätökseen, ja muistan ikuisesti etten halua enää ikinä siihen suohon joutua.