Perfektionistin paluu

Mä oon perfektionisti, unohtanut sen vaan hetkeks. Koko mun elämä on ollu asioiden suunnittelua ja niiden täydellistä toteuttamista. Masennus on sen multa vienyt, niinkun kaiken muunkin mitä olen. Mun on pakko päästä siitä eroon. Nyt mä alan oikeasti syömään niitä helvetin lääkkeitä joiden pitäis tehä mun olo paremmaksi, ehken antanut niille tarpeeksi aikaa vaikuttaa. En tiedä missä vaiheessa olen valmis kouluun, mutta yritän pistää sen ajatuksen takavasemmalle jotta voisin parantua, tiedän etten pysty paranemaan jos sätin itseäni koulusta lopun elämääni.

Painonpudotus kaipaa myös perfektionistin otetta. Täsmälliset ruoka-ajat, kunnolla etukäteen suunnitellut ruoat eikä vaan jotain vähäkalorista mitä kaapista sattuu löytymään. Teen suunnitelman kuukaudeksi eteenpäin jottei sitä tarvitse miettiä koko ajan. Joka päivä samaa, kuulostaa tylsältä mutta niin pitääkin, jos ruoka on tylsää, sitä ei kohta enää (toivottavasti) tee mieli. Liikun joka päivä, joka ikinen päivä. Teen aluksi suht helpon treenin, jota sitten vaikeutan kunnon nousun mukaan. Hiljaa hyvä tulee ;) Julkaisen teillekin uudet ruoka- ja liikuntasuunnitelmat kun saan ne valmiiksi. Nyt mä teen tän, mua ei estä mikään, mä pystyn siihen. Kesään mennessä mun kroppa on täydellinen. Vaikkei sillä ole toisaalta väliä, en kuitenkaan voi pitää shortseja tai mennä julkisesti uimaan arpisten jalkojeni kanssa. Mutta ihan sama, läskit lähtee silti!

Yritän myös rajottaa tietokoneella oloa ja telkkarin katsomista, pitää keksiä sopivat aikarajat niihinkin että tulee tehtyä mutakin.